NiksiPappa osa 2

NiksiPappa osa 2

Vauvan nukuttaminen vaunuihin sateella

Tilanne oli seuraava:

Vaimo lähti asioille ja minä jäin muutamaksi tunniksi kotiin pikkumiehen kanssa. Lupasin nukuttaa sillä aikaa pojun päiväunille. Pihalla satoi kaatamalla vettä, enkä olisi millään jaksanut alkaa virittelemään sadeasua itselleni saati sadesuojaa pojan vaunuihin. En ole sokerista tehty vaikka sokeri maistuukin, päätin kuitenkin keksiä jonkun muun ratkaisun. Olisin toki voinut nukuttaa pojun sisällä, mutta ulkona hän nukkuu paljon pidemmät unet. Kovin pitkää vaunulenkkiä ei normaalisti tarvitse tehdä, sillä poika nukahtaa vaunuihin kohtuullisen nopeasti. Viimeistään pihakallioiden aiheuttama hellä tärinä saa pojan vaipumaan untenmaille. Hetken pohdittuani keksin, mikä voisi toimia.

Read More

Bugaboo Buffalo Vaunuesittely

Bugaboo Buffalo Vaunuesittely

Asuimme noin kuusi vuotta sitten lähellä isoa lastentarvikeliikettä. Liikkeen lähellä oli myös tuttu autohuolto, johon vein auton eräänä kauniina päivänä huoltoon. Remontti hoitui odottaessa, joten kävin uteliaisuuttani piipahtamassa tuossa viereisessä lastentarvikeliikkeessä. Myyjä heti tarjosi apuaan, joten kyselinpä sitten jotain vaunuista. Siinä aikamme rupateltiin, niin olin pyytänyt tarjousta kaksista eri vaunuista ja tingannut kaupanpäällisiä. Myyjä lopulta kysyi, milloin vauva olisi syntymässä… Paljastuin, eihän me oltu edes vielä suunniteltu lasta. Minua ja myyjää hymyilytti asia, mutta olipahan nyt tarjous olemassa kaiken varalta.

Read More