Uimahallireissu

Lähdettiin yhtenä iltana käymään paikallisessa uimahallissa koko perheen voimin. Syötiin vaimon kanssa päivällistä ja heitin spontaanisti, että lähdetäänkö pojun kanssa uimaan? Kohta oltiin pakattu uimakamat ja pikkumiehellekin löytyi vielä uimavaippoja kesän jäljiltä.

Tiskille päästyämme ystävällinen asiakaspalvelija kysyi, haluaisinko pojulle vadin pesemistä varten. Kuulemma vadit ovat kovaa valuttaa ja ovat tiskin alla piilossa, sillä jotkut ovat intoutuneet pesemään niissä omaa pyykkiään ja tekemään jalkahoitoja. Näin suomalaisena kyllä kelpaa kaikki ilmaiset vadit ja ämpärit, eikä tarvinnut tällä kertaa edes jonottaa.

Vaimo kysyi ottaako hän pojun mukaansa naisten puolelle vai otanko minä hänet matkaani? Vastasin tietysti ylpeänä, että me menemme totta kai MIESTEN puolelle. Pukuhuoneessa laitoin pojulle uimavaipan lisäksi neopreenipuvun takaamaan lämpimän uimakokemuksen.

Suihkujen kautta altaaseen, sillä sauna sai nyt odottaa. Vaimo olikin jo vastassa allasosastolla, joten suuntasimme ensin lastenaltaaseen. Aikamme siinä lutrattiin ja leikittiin vesileluilla, kunnes lähdimme kokeilemaan terapia-altaan palveluita. Vesi oli siellä vielä hieman lämpöisempää, joten se sopi pikkumiehellekin loistavasti.

Poju tykkäsi loiskia sekä pärskytellä vettä ympäriinsä ja hän aiheutti ympärillään myös positiivista huomioita. Pikkuherra saikin aikaiseksi paljon iloisia hymyjä ja kyselyitä pojun iästä.

Poju jäikin vaimon kanssa touhuilemaan, kun minä lähdin saunaan. Peseydyin itse jo valmiiksi, sillä siinä vaiheessa, kun poju on taas mukana, muuttuu homma astetta hankalammaksi, kun häntä ei voi oikein vielä laskea mihinkään pesuhuoneessa. Tämän saman haasteen eteen kuitenkin tulin pois lähtiessämme, kun piti itsekin pukeutua. Mihin laitan pojun siksi aikaa, kun itse puen vaatteet päälle? Jotenkin märkä pukuhuoneen lattia ei ole kovin houkuttava paikka laskea pikkumiestä odottamaan. Hyödynsin lopulta omia akrobaattisia taitojani ja sain omat vaatteet puettua, vaikka poju oli kainalossa. Siinä oli Twister –peliä kerrakseen.