Tämä taivas, tämä maa, sukupolvelta toiselle jää

Papan muistoa kunnioittaen:

"Kiitos yhteisistä päivistä lapsuuden,
kiitos vuosista jälkeen sen.
Sua kaipaan aina, rakas pappani."

Sain eilen illalla puhelun isältäni, että pappa on nukkunut pois. Rakas pappa, joka ehti olla pojulle isopappa vain kahdeksan kuukauden ajan. Meillä oli tiedossa, että lähdönhetki on lähellä ja ehdimme onneksi käydä katsomassa häntä vielä sairaalassa viikko sitten. Otimme myös yhteiskuvia, jotka jäivät viimeisiksi valokuviksi hänestä.

Papalle oli aina ylpeydenaihe me lapsenlapset sekä tietysti lapsenlapsenlapsi, eli tämä meidän pikkumies. Hän katseli onnellisesti pojusta otettuja valokuvia ja muisti aina mainita hänestä kaikille. Poju ei häntä tule muistamaan, mutta onneksi tuo viimeinen yhteiskuva jää hänelle muistoksi isopapasta.

Itselle pappa merkitsi myös paljon. Lapsena hän vei minut ensimmäistä kertaa sirkukseen, joka on jäänyt pysyvästi mieleen. Itse sirkuksesta en muista mitään, mutta muistan jännittävät hetket ennen sinne lähtöä. Muistan myös, kuinka mummoa ja pappaa odotettiin aina kovasti kylään. Oli odotusten täyttymys, kun heidät lopulta haettiin meille juna-asemalta. Kävimme useasti myös yhdessä papan kanssa potkimassa jalkapalloa läheisellä kentällä. Usein mummolasta lähtiessämme pappa antoi meille pojille aina jotakin tavaraa kaapeistansa matkaan mukaan.

Pappa ei osannut oikein ikinä varsinaisesti kehua, mutta oli kuitenkin ylpeä minun ja veljeni saavutuksista koulussa sekä harrastuksissa. Pappa oli myös musiikkimiehiä ja lauleskeli useasti vanhoja suomalaisia lauluja, johon myös otsikko viittaa. Hän myös innolla aina kuunteli minun ja veljeni musisointia välillä tippa linssissä. En tiedä johtuivatko kyyneleet siitä, että musiikki oli hänestä niin liikuttavaa vai siitä, että se ei ehkä harrastuksemme alkuaikoina ollut aina niin vireessä.

Muistoihin palaavat myös hetket siitä, kun sain lainata papalta välillä autoa, mikä oli häneltä automiehenä iso ele. Pappa muuten heräsi aamuisin aina todella aikaisin ja myös oma isäni on jatkanut perinnettä. Tämän ominaisuuden olen ilmeisesti itsekin perinyt ja toisaalta nyt pojun kanssa on siitä erittäin paljon hyötyä.

Vaikka tätä poismenon hetkeä osasi odottaa, tuntuu se silti niin haikealta. Ajatukset siitä, että tämä on nyt pysyvää ja lopullista saavat aikaan ison ikävän ja kyyneleet. Haluankin muistuttaa, että nähkää isovanhempianne mahdollisimman paljon, silloin kun he vielä elävät.

Kiitos pappa kaikista yhteisistä hetkistä, jäämme suuresti kaipaamaan.