Se syö sittenkin

Meidän poju on ollut alusta asti todella nirso tuttien suhteen. Hän ei oikein ole innostunut tästä tutti hommasta vaan lutkuttaisi mieluummin sormiaan. Kuukausien aikana löysimme muutaman tuttimallin, joita hän suostui edes "maistamaan". Meni tosin vain hetki pojun kyllästyessä niihinkin.

Isänä tietysti olen ottanut haasteen vastaan, kai minä nyt osaan opettaa poikani syömään tuttia. Olen ostanut yhden erikoistutinkin (jotain erityistä silikonia ja muotoiltu paremmin), yrittänyt näyttää havainnollistavaa esimerkkiä, kokeillut äidinmaitoon dippailua, mutta turhaan...mikään ei auttanut. Poju vaan ei suostunut syömään tuttia, hän vain hymyili minulle ja yrityksilleni.

Miksi sitten haluan opettaa tuon taidon, jos pärjää ilman tuttiakin?

Suurin syy on pojan kova imemisen tarve. Poju tykkää imeskellä kovasti sormiaan tai pehmolelun häntää. Itselle jäi perhevalmennuksista mieleen hammaslääkärin näyttämät kuvat lasten vaurioituneista hammasrivistöistä ja purentavioista, jotka olivat aiheutuneet liiallisesta sormien ja tutin imeskelystä. Täytyy yrittää vieroittaa poika näistä sitten tarpeeksi ajoissa. Tutin saa hävitettyä, mutta mitäpä teet sormille?

Täytyykin keksiä sitten aikanaan tutista vieroitukseen hyviä tarinoita perinteisen "hiiret vei" tarinan rinnalle, olisko vaikka "Siitä tehtiin isin autoon uudet renkaat". Eipä taida mennä läpi.

No kuitenkin eräänä päivänä töiden jälkeen leikin pojan kanssa leikkimatolla ja kokeilin (tai siis poika kokeili) taas kertaalleen tuttia. Suuhunhan se jäi, epäuskoisena kokeilin toista tuttia ja sekin toimi. Hain koko tuttipurkin ja kokeilin kaikkia tutteja. Mitä täällä oikein tapahtuu, poikahan syö tuttia! Hetken mielessä vilahti ajatus, kuinka monta tuttia omaan suuhun saisi mahtumaan, mutta jätin testaamatta.

Tuosta päivästä on nyt muutama viikko ja tutit maistuvat vieläkin.

Pikkumiehellä on edelleen tapana herätä aamuisin klo: 5.00. Varhaisen aamupalan jälkeen poju on tutin myötä saattanut vielä nukahtaa uudelleen unille. Isän ja äidin univajaus tasaantuu siis tunti tunnilta ja poju saa pidemmät unet. Jälleen win-win tilanne kaikille.

Luulenpa, että seuraavan kerran tutista kirjoittaessani edessä on vieroitusvaihe.