Sairaalakertomus isän silmin

Postaus on jatkoa synnytyskertomukselle.

Perheloma vuodeosastolla

Katson ikkunasta ulos, näen siellä vilkkaan kaupungin keskustan iltavalaistuksessa. Heittäydyn yksiömme vuoteelle ja säädän moottoroidun sängyn selkänojaa hieman ylemmäs, jotta voin katsella televisiota paremmin. Hetken kuluttua tilaan huonepalvelusta lapsellemme hieman iltapalaa, jotta hän saa käydä yöunille. Väsyneenä päivän seikkailuista odotan jo aamua, jotta pääsen lukemaan tuoreen päivän lehden sekä nauttimaan buffet-aamiaisesta ison kahvikupin kera.

Totta tosiaan, kaikki kuvailemani asiat tapahtuivat, mutta olimme sairaalan vuodeosastolla. Olemme vaimoni kanssa kiertäneet kohtuullisen paljon erilaisia hotelleja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, vertaus hotellilomaan tuntui siis melko osuvalta. Eihän tunnelma oikeasti ollut lomaa nähnytkään, mutta olihan tuo ainutlaatuinen kokemus.

Synnytyksen jälkeen äiti ja lapsi siirrettiin synnyttäneiden vuodeosastolle samaan huoneeseen kahden muun äidin sekä lapsen kanssa. Huoneessa sai olla puoliso tai tukihenkilö klo:10-20 välisenä aikana. Ensimmäinen päivä menikin mukavasti ruutineihin totutellessa sekä vaippoja vaihdellessa. Poika valvoi lähes koko ensimmäisen päivän ja saimme tuijotella häntä ihmeissämme. Kellon lähentyessä illalla kahdeksaa jätin vaimon sekä lapseni sairaalaan ja itse ajelin veljeni luokse yöksi. Oli muuten aivan loistava ratkaisu, sillä 10 minuutin ajomatka veljelle tuntui nyt erittäin juhlalliselta verrattuna 40 minuutin kotimatkaan. Väsymys nimittäin jo painoi.

Olimme toivoneet sairaalasta etukäteen perhehuonetta, mikäli niitä olisi vapaana. Vaimolle oli vielä illan aikana kerrottu, että huomenna vapautuu perhehuone ja saisimme siirron sinne. Tämä oli iloinen uutinen, sillä voisimme nyt koko perheen voimin harjoitella vauvan hoitamista.

Saavuin aamulla takaisin sairaalalle hieman levottomien yöunien jälkeen. Löysin autollekin paikan parkkihallista lähes vuodeosaston ovien edestä. Kun avasin perhehuoneen oven, olivat vaimo ja poika siellä minua iloisina vastassa. Huoneessa oli kaksi sairaalasänkyä, toinen äidille ja toinen isälle. Sairaalassa sängyt tosiaan ovat moottoroituja. Tässä pienessä yksiössä oli isot ikkunat kaupungin keskustaan päin ja seinällä komeili taulu-tv. Sängyn vieressä oli kutsupainike, jota painamalla hoitaja tai kätilö tulivat huoneeseen. Iltaisin oli välillä pakko pyytää pojalle lisäruokaa tuttipullon muodossa, jotta hän rauhoittuisi unille.

Yhtenä yönä, kun pojalla oli melko rauhaton olo ja ilmeisesti kova nälkä, lähdin talsimaan osaston käytäville tavoitteena käydä pyytämässä yövuorolaiselta pojalle tuttipullo. Vastaanotto oli kovin iloinen ja hoitajalla oli hymy herkässä. Itseäkin hieman tämä huvitti, mutta en sen koommin asiaa ihmetellyt. Sain pojalle tuttipullon ja menin takaisin huoneeseemme. Satuin vilkaisemaan samalla huoneen peiliin, niin selvisipä myös syy tuohon hoitajan vienoon hymyyn. Itsellä oli nimittäin tukka aivan pystyssä, suoraan kuin teoksesta Viimeinen mohikaani. Tyyli olisi mennyt varmasti myös punkkareiden keskuudessa täydestä. 

Perhehuoneen palveluihin sisältyi kaikki ruokailut niin äidille kuin isällekin. Vauvakin sai lisämaidot kaupanpäällisinä. Muutaman kerran kyllä kävin niin, että perhehuoneiden isukeille ei oltu muistettu tilata ollenkaan lounasta. Onneksi asia saatiin selvitettyä ja ruoka tuli hetken odottelun jälkeen, ennen kuin isälle ehti tulla nälkäkiukku. Jo sairaalassa sain huomata, että pojalla on selkeäsi isänsä piirteitä, nimittäin juuri tämä kuuluisa nälkäkiukku. Kun on nälkä, on ruokaa saatava heti tai alkaa harmittamaan. Aamuisin päivän lehti tuli päiväsaliin, jossa sitä sai lueskella, jos suinkaan vain vauvanhoidolta ehtisi tai väsymykseltä jaksaisi. Selasin lehden nopeasti läpi, vaikka aika sumussa olinkin.

Yöt perhehuoneessa olivat melko levottomia, sillä seinät olivat pahvia ja naapurihuoneiden lasten itku kuului mukavasti läpi. Juuri kun oli saanut oman lapsen rauhoitettua ja haaveili takaisin nukkumaanmenosta, alkoi naapurin vauva puolestaan itkemään. Voin kuitenkin suositella perhehuonetta, jos isällä on mahdollisuus olla vapaalla heti alusta alkaen. Normaalilla osastolla oli nimittäin todella vähän tilaa äidin sängyn ympärillä vaikka siellä yksi tuoli onkin. Myös saman huoneen muut äidit ovat aivan siinä verhon takana, joten ei siinä ihan kaikkia juttuja viitsi ääneen jutella. Perhehuoneessa sen sijaan saa olla omassa rauhassa ja isälle on tosiaan varattu sänky. Vaimo muuten pääsi yllättämään minut suihkusta tullessaan. Testailin vauvan kanssa sängyn hissitoimintoa hyräillen samalla Ave Mariaa. Olihan se nyt juhlallista, kun pääsi nousemaan metrin korkeuteen yhtä nappia painamalla.

 

Ave Maria - Jarkko Ahola

 

Olimme perhehuoneessa yhteensä kolme päivää ja kaksi yötä. Kaikki sujui hyvin ja lastenlääkäri totesi pojalla olevan kaikki kunnossa. Meille kerrottiin perjantaiaamuna, että voisimme lähteä iltapäivällä kotiin, jos haluaisimme. Olimme jo salaa haaveilleetkin ensimmäisestä yhteisestä viikonlopusta kotona. Lopulta pääsimme lähtemään ja saimme pojan kotiin.