Raskauskuvaus

Jokainen mies, jolla on puoliso on varmasti joskus joutunut tilanteeseen, jossa kumppani pyytää ottamaan valokuvia itsestään. Varsinkin tämän sosiaalisen median aikakaudella kuvia otetaan jatkuvalla syötöllä. Osaatte siis samaistua tilanteeseen, jossa minun tapauksessani vaimo pyytää ottamaan raskauskuvia kauniissa ympäristössä. Totta kai velvollisuuteni on osallistua näihin valokuvaussessioihin ja olen oikeasti myös sitä mieltä, että tuollaiset kuvat ovat erittäin hyvä muisto. On myös hienoa päästä taltioimaan tulevaa lastamme jo tässä vaiheessa. Tykkään valokuvaamisesta erityisen paljon, sillä jokaisella kuvalla on oma tarina kerrottavanaan. Vuosien saatossa on tullut hankittua kuvauskalustoa, sillä myös vaimoni on innokas valokuvaaja. Olimme päättäneet, että ensimmäiset kuvat ottaisimme raskausviikolla 18. Eihän maha ollut vielä edes kovin uskottava, mutta valokuvia oli tarkoitus kuitenkin ottaa. Tällä ensimmäisellä kuvauskerralla ajattelin itsekseni, että menemme nopeasti ottamaan kuvat ja sitten pääsen taas jatkamaan omia touhujani. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan niin kuin kuvittelin.

Ensinnäkin kuvaukseen valmistautumiseen vierähti vaimolta mukava tovi. Itse olin jo eteisessä tavarat olalla lähdössä tälle odotetulle kuvausreissulle, melkein autokin ulkona käynnissä. Olisihan nämä ensimmäiset viralliset raskauskuvat. No tuntia myöhemmin vaimo sanoi, että nyt olisi valmista. Tässä vaiheessa olin ehtinyt syventyä takaisin omiin puuhasteluihini, mutta pääsimme vihdoin lähtemään. Päätimme kuitenkin auton sijaan lähteä kävellen läheiselle peltoaukiolle, johon ilta-aurinko mukavasti paistoi. Ei siinä mitään, mutta olin pakannut eteiseen valmiiksi kaksi kameraa, erilaisia objektiiveja, kamerajalustan sekä ison reflektorin. Päätin kuitenkin vielä sattuneesta syystä hieman keventää kantamuksia ja ottaa mukaan vain välttämättömimmät tavarat.

Pääsimme kuvauspaikalle ja aloin virittelemään jalustaa sekä hakemaan kameraan sopivia säätöjä. Tietysti vaimo mainitsee, että nyt pitäisi toimia hieman nopeammin, sillä aurinko laskee kohta. Sain onneksi säädöt nopeasti kohdilleen ja auringonvalo osui aukiolle juuri sopivasti keltaisine valonsäteineen. Olin itsekin aivan innoissani kuvauksista, sillä oli mukava kuvailla omaa kaunista vaimoa elokuisessa illassa. Sain mielestäni taltioitua loistavia tai pikemminkin erinomaisia kuvia, kunnes vaimo pyysi näyttämään otettuja valokuvia kameran pieneltä näytöltä… niin, paidanhelma oli kuulemma huonosti ja vielä kaikissa kuvissa totta kai. Ei siinä auttanut muu kuin aloittaa homma alusta. Lopulta saimme otettua toivotut raskauskuvat ja pääsimme lähtemään väsyneinä, mutta onnellisina takaisin kohti kotia. Ilta menikin mukavasti katsellessa ja valitessa sopivia kuvia satojen otosten joukosta.

Ehdin jo luulla, että tällaiset kuvaukset olisivat nyt hetkeksi ohi, mutta samanlaisia reissuja tuli tehtyä lähes joka kuukausi. Viimeisin kuvausreissu oli viime viikolla. Kuvista huomaa hyvin, miten se vatsa kasvaa kun viikkoja sekä kuukausia tulee lisää. Tällaista kuvagalleriaa voisi melkein pitää omastakin mahasta, luulenpa tosin että se ei saisi samanlaista ihailua osakseen. Kuvausreissujen aikana on tullut harjoiteltua myös itselaukaisimen käyttöä, sillä pitäähän hyviä yhteiskuviakin olla. Aikamoista säätämistähän se on ja ihan vinkiksi, että 2 sekunnin ajastinta ei kannata käyttää, ellei välttämättä halua olla kaikissa yhteiskuvissa selkä kameraan päin. Onneksi 10 sekunnin ajastin antaa hieman enemmän aikaa asettua paikoilleen sopivaa otosta varten. 

Tähän lopuksi haluankin vielä todeta, että se oman puolison kuvaaminen ei ole aina se kaikista helpoin vaihtoehto, vaikka joku niin saattaisi luulla. Valokuvaaminen on taidetta ja onnistunut kuva on monen eri osa-alueen summa. Kaverini muuten näytti minulle hauskan videon liittyen ilmiöön, josta aluksi kerroin. Instagram Husband –video kiteyttää hyvin viime kuukausien fiilikset valokuvaamisesta.