Poju 11 kuukautta

Kuluneella viikolla poika täytti 11 kuukautta, joten tässä vähän kuulumisia.

Pojun motorinen kehitys on mennyt eteenpäin huikeasti, sillä nyt hän osaa nousta jo omatoimisesti taaperokärrylle ja kävellä useampia metrejä tukeutumalla vaunuun. Ensiaskeleet ovat siis kovassa harjoittelussa ja pari askelta onnistuu myös ilman tukea. Poju nousee kaikkea vasten seisomaan ja jossain vaiheessa oli niin, että poju ei uskaltanut tulla itse alas. Nyt tämäkin asia on ratkennut ja pikkumies osaa hienon pehmeän laskun. Poju oppi myös konttaamaan, joten nyt pääsee taas hieman lujempaa.

Meillä soi aika useasti kotona musiikki ja poju laulaa kovasti mukana. Muutenkin hän on alkanut jutella entistä enemmän. Mitään sanoja ei tietenkään vielä tule, mutta kaikenlaisia äänteitä ja pärinöitä.

Poju on alkanut syödä paljon samoja ruokia kuin me, toki hänen annokset on otettu lautaselle ennen maustamista. Viili ja Jugurtti maistuvat marjojen kera tosi herkulta, sillä kädet ja jalat alkavat oikein vispata näiden herkkujen edessä. Pikkumies haluaisi jo kovasti käyttää itse lusikkaa, joten hänellä on oma pieni harjoittelulusikka käytössä.

Pojulla on selkeästi nyt joku vaihe, että hän tarvitsee paljon syliä. Hän haluaisi olla nimittäin olla koko ajan sylissä. Sylistä hän haluaa kohta lattialle, mutta 10 sekunnin päästä haluaisi taas uudestaan syliin. Ilmeisesti jonkinlainen ikäkauteen kuuluva eroahdistus on alkanut. Sylissä ollessaan poju osoittaa kädellä, minne päin pitäisi mennä ja lamput ovat nyt kova juttu. Olemmekin yhdessä tutustuneet kaikkiin asuntomme valaisimiin lähes päivittäin.

Pojulta löytyy myös uusia veikeitä ilmeitä, kuten silmien siristys. Hän katsoo kohti ja siristää silmiä iloisesti hymyillen. En ihan tarkalleen vielä tiedä mitä hän tuolla ilmeellä haluaa viestittää. Nykyään myös kaikki laatikot ja pussit pitää tyhjentää tavaroista ja lelut levittää lattialle, vaikka niillä ei leikkisikään. Olen todennut, että niitä on turha edes kerätä ennen kuin poju on mennyt nukkumaan.

Pojun nukkuminen on ollut hieman haasteellista muutaman viikon. Tuntuu, että pojan nukahtamisaika on pidentynyt, vaikka yrittää laittaa häntä selkeästi myöhemmin nukkumaankin. Hän haluaa edelleen pitää kädestä kiinni, mutta siitä ei sitten enää niin vaan lähdetäkään. Tuntuu, että poju ikään kuin vahtisi, että joku on koko ajan vierellä. Jos pienikin ääni kuuluu, hän on valppaana tarkistamassa, että onhan joku vielä vieressä. Sinänsä hauska, että pojun nukahdettua kunnolla voi asunnossa jälleen kuunnella musiikkia ja kolistella tiskejä, eikä hän häiriinny.

Poju herää yleensä kerran yössä ja uudelleen nukahtaminen omaan sänkyyn on haastavaa. Aika useasti tulee oltua laiska ja haettua hänet meidän väliin nukkumaan loppuyöksi. Tässä on toisaalta se hyöty, että poju nukkuu aamuisin jopa kahdeksaan asti ainoastaan muutamalla tutin nostolla. Tämä rytmi oikeastaan tuli meidän Amerikan reissun aikana ja se sopii kyllä minulle.

Päiväunet tosin ovat tällä hetkellä tosi lyhyitä, joten jos meinaa itsekin ehtiä tehdä jotain kannattaa 30 minuuttia käyttää tehokkaasti.

Poju on mielettömän nopea tilanteissa, joissa hän uskoo saavuttavansa jotain. Välilä nimittäin puhelin tai läppäri on sohvalla ja ne nähdessään poju lähtee salamana niitä kohti. Hän vielä kurkkaa olan yli, että ei kai vaan kukaan nyt ota häntä kiinni. Muutenkin tuntuu, että poju ei malttaisi olla hetkeäkään paikallaan. Hienoa, että hän on utelias… meillä vanhemmilla vaan riittää vähän enemmän tekemistä pysyä perässä.

Pikkumiehellä ja koiralla on myös oma kieli. Poju osaa kutsua koiraa pitämällä hassua puhina ääntä ja koira oikeasti tulee hänen luokse. Luulen koiran ehdollistumisen tuolle äänelle tapahtuneen pojun ruokailuiden aikana.

Poju rakastaa hassutella ja riehua. Hän jopa vähän odottaa sitä tullessaan könyämään kainaloon. Pitää itse olla hieman varuillaan, sillä poju vaikuttaa olevan showpainin mestari. SmackDown!