Poika neljä kuukautta

Mihin hävisi meidän pieni vauva? Poju täytti kuluneella viikolla nimittäin neljä kuukautta ja tuntuupas hän jo aika isolta jässikältä. Niskaa kannatellaan jo kuin vanha tekijä ja pystyasentoon olisi päästävä hinnalla millä hyvänsä. Tätä istumaan pyrkimistä joutuu kuitenkin vielä vähän toppuuttelemaan. Pituutta on tullut reilusti lisää, joten myös vaatteita on jäänyt jo taas kaksi kokoa pieneksi. Pojan tumma vauvatukka on alkanut vaihtumaan hieman vaaleampaan, lievästi punertavaan hiukseen.

Iltaisin laitamme pojun nukkumaan omaan sänkyyn ja jaksaapa hän kuunnella jo iltasatujakin. Yön aikana poika pyörii sängyssä kuin hyrrä, 360 ja 540 astetta on ihan helppoja temppuja hänelle. Melko huvittavaa löytää sängystä pikkumies täysin poikittain ja seurata miten hän vetää rundia unissaan. Vaikka kuinka hänet suoristaisi, niin kohta on sama tilanne. Toisaalta eipä mikään ihme, sillä itse olen myös kova pyörimään unissani.

Tutti alkoi maistumaan kuluneen kuukauden aikana ja maistuu edelleen. Nyt saa olla päiväuniaikaan valppaana, nimittäin kun tutti putoaa suusta tulee aika varmasti huuto. Päiväunien nukkuminen onnistuu edelleen parhaiten ulkona vaunuissa, joten oli pakko myös kehitellä ratkaisu sadepäivien varalle.

Koira on alkanut entistä enemmän huomioimaan pojua ja välillä pitää olla tarkkana, että ei ihan koko pojun naamaa kävisi nuolemassa. Ollut mukava nähdä koiran myös vapaaehtoisesti menevän pojun viereen köllimään, sillä aluksi häntä ei poika tuntuvan juurikaan kiinnostavan. Jännityksellä edelleen odotetaan mitä tapahtuu, kun poju lähtee liikkeelle. Vahinkokierähdyksiä pojulla tapahtuu aina silloin tällöin, eli eiköhän meillä kohta jo kieritä kuin ammattilaiset.

Poika on löytänyt myös omat varpaansa ja yrittää änkeä niitä koko ajan suuhun. Yritäpä tehdä itse perässä niin hiki tulee. Tässä kuntosaleille pieni vinkki, järjestäkää varvasjumppaa missä vauvat näyttää mallia.

Poju keksii jatkuvasti uusia ääniä kurlauksesta kiljahduksiin. Myös sylkykuplien tekeminen on ollut viime aikojen lempipuuhaa. Vanhat jutut meinaavat kyllä vähän unohtua uusien trendien tieltä. Kiljahdukset ovat nyt trendin huipulla!

Koliikki on nyt onneksi ohitse ja siitä kirjoitinkin kaksi juttua. Illat ovat nyt suunnattomasti mukavampia kaikkien kannalta. Kesää kohti mennään kovaa vauhtia ja vaihdoimme lämpimien päivien seurauksena vaunuihin jo kesäkuomunkin. Nyt on pojulla mukavampi olla eikä ötökätkään pääse yllättämään hyttysverkon ansiosta.

Meidän perheessä odotellaan jo kovasti kesää sekä tietysti kesälomaa. Kohta päästään koko perheen voimin lähtemään reissuun vaikkapa ulkomaille. Hankittiin pojulle muuten passi, jos osuisi sopiva reissu oikeasti kohdalle. Poika jo aamulla valitsikin kartalta sopivaa lomakohdetta.