Perheloma Kaliforniassa

No niin, jatketaanpas hieman tarinaa meidän reissusta, kuten maanantaina lupasin. Tiesittekö muuten, että tuo ”no niin” on ainakin Ismo Leikolan mukaan Suomen tärkein sana. Kurkkaa hauska Leikolan video tästä linkistä.

Meillä oli upea parin viikon lomareissu, jonka aikana ehdimme tehdä monenmoista. Poju pärjäsi hienosti koko reissun, kuten arvelimmekin. Saavuttuamme perille meitä oli vastassa Los Angelesissa vaimon siskon mies. Saimme siis nauttia vielä hetken istumisesta autossa, ennen kuin olisimme perillä majapaikassa. Voitte arvata, että tuntui aika puuduttavalta istua 1,5 tuntia autossa, kun lento tosiaan kesti sen 12 tuntia. Vaimo väittää, että meikäläinen torkahti autoon… Ilmankos matka menikin niin nopeasti.

Vaimon sisko kysyi heti sinne saavuttuamme, että ”mitäs kaikkea te haluaisitte lomalla tehdä?” Tota ööö… Meillä on ollut aika kiireinen syksy, joten ei ihan kauheasti oltu ehditty tulevaa lomaa suunnitella. Pääasia, että saadaan lomailla. Keksittiin kuitenkin paljon kaikenlaista mukavaa tekemistä, mutta läheinen leikkipuisto taisi olla se paras juttu ainakin lasten mielestä. Oli kyllä vaihteeksi mukavaa, kun ei tarvinnut pukea pojulle kymmentä vaatekerrosta, ennen kuin lähti ulkoilemaan. Serkukset pääsivät muutenkin leikkimään yhdessä, vaikka toisinaan tulikin riitaa leluista.

Kävimme ihastelemassa muutamaan otteeseen auringonlaskua ja sen upeaa väriskaalaa. Oli suorastaan pakko ottaa valokuvia, vaikka ei se ikinä samalta kuvassa näytäkään. Päädyimme tekemään reissun myös läheiselle maatilalle. Siellä sai ruokkia eläimiä ja poju pääsi kokemaan huiman kyydin traktorin lavalla. Eläimistä poju ei vielä kovin paljon ymmärtänyt, sillä ne taisivat olla yhtä pässejä kuin Suomessakin.

Vaimon siskon mies vei meikäläisen yhtenä päivänä purjehtimaan ja nähtiinpä myös merileijonia. Purjehtiminen on kyllä mukavaa puuhaa, suosittelen lämpimästi kokeilemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Päästiinpä muuten yhtenä iltana vaimon kanssa ihan kahdestaan treffeillekin paikalliseen pihviravintolaan. Oli mukava viettää hetki laatuaikaa vaimon kanssa, nauttien toisen seurasta sekä hyvistä pihveistä.

Kirjoitin aluksi, että ei oltu suunniteltu mitään erityistä loman varalle, mutta ehkä hieman juksasin. Olimme etukäteen ajatelleet reissua läheisille Outleteille, sillä olisi mukava päästä tekemään vähän edullisia ostoksia. Kirjoitinkin aikaisemmin hinnoista ja black friday alennuksista. Päädyimme siis vuokraamaan auton ja varaamaan muutaman yön hotellista läheltä kauppoja. Ajattelin, että kun lomalla ollaan, niin kyllähän se pitää vuokra-autona GT Mustang olla. Ei ainakaan tehot lopu heti kesken ja hintakaan ei olisi ollut kovin paljoa kalliimpi verrattuna normaaliin henkilöautoon. Lopulta iski realiteetti siitä, että meidän pitäisi saada myös mukaan lastenistuin ja matkatavarat. No ehkäpä ensikerralla sitten ja sitä paitsi eihän pojukaan olisi vielä osannut arvostaa 5.0 litraisen V8 koneen jylinää ja kyytiä. Eikä sillä 420 hevosvoimalla juuri mitään olisi tehnytkään, turhia sakkoja vaan olisi tullut.

Kiertelimme rauhakseen kaupoilla, pojun kulkiessa kätevästi mukana kantorepussa ja välillä matkarattaissa. Iltapäivällä olimme sovittamassa pojulle uusia kenkiä, kun yhtäkkiä poju päästi kunnon puklaukset suoraan vaimon kaula-aukosta sisään. Se ei tosiaan ollut mikään pieni maitopuklu, vaan ihan kunnon oksupoksu. Päätimme jättää kenkien sovittelun myöhempään ajankohtaan ja siirryimme välittömästi autolle. Vaimolla oli aika tukalat olot, kun paita oli aivan märkä ja limainen. Tällä kauppareissulla ei tietenkään ollut mitään vaihtovaatteita vaimolle ja pojullekin oli hoitolaukussa mukana vain vaihtopaita. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun käydä ostamassa molemmille uudet vaatteet. Meikäläinen jäi pojun kanssa autoon odottamaan, vaimon käydessä ostoksilla. Taisi vaimo muuten selvitä kaupasta ulos ennätysajassa, sillä ilmeisesti shoppailufiilis ei ollut juuri nyt kohdillaan. Harmi, että poika puklasi vasta iltapäivällä, sillä olisimme luultavasti selvinneet tätä keinoa hyödyntäen kaikista kaupoista hieman nopeammin ulos.

Lopulta poju ja vaimo saivat puhtaat vaatteet yllensä ja päätimme ajaa hotellille lepäämään. Ilmeisesti poju oli saanut jonkun vatsapöpön, sillä hänen sisällään ei tuntunut pysyvän mikään ravinto koko illan aikana. Onneksi hän kuitenkin suostui juomaan maitoa ja vettä. Yö sujui hyvin ilman yllätyksiä, joten päätimme lähteä aamulla normaalisti hotelliaamiaiselle. Menin valitsemaan pöytää ja asettamaan syöttötuolia valmiiksi, vaimon keräillessä itselleen ja pojulle aamupalaa. Kohta kuulen huudon, että ”tuu äkkiä tänne!”. Siellä oli jälleen vaimolla pikkumiehen oksut rinnuksilla ja lattialla, vaikka poju ei ollut varsinaisesti edes mitään vielä syönyt. Keittiöhenkilökunta tuli onneksi heti auttamaan ja siivoamaan jälkiä, meidän poistuessa hotellihuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Poika ja vaimo suihkuun ja lopulta minä hain meille aamiaisen ylös huoneeseen. Pojun vatsatauti ei kestänyt onneksemme kuitenkaan montaa päivää, eikä hän enää tuon aamupalaepisodin jälkeen oksentanut.

Pääsimme viettämään myös ensimmäistä ihan oikeaa kiitospäivää, eli Thanksgiving day :tä. Kiitospäivän illallinen on Amerikassa monessa perheessä isompi juttu kuin jouluruokailu, eli innolla odotimme mitä olisi luvassa. Saimme nauttia erittäin maittavan illallisen, johon sisältyi todella montaa erilaista ruokalajia. Kaikista ruoista en edes osannut arvata mitä ne ovat, mutta kokemus oli makuhermoja hivelevä. Amerikassa on muuten hauska tapa, että kaikkea pitää kovasti kehua, vaikka ei aina niin välittäisikään mausta. Tämä tuntuu tietysti huvittavalta näin suomalaisen näkökulmasta. Kiitospäivä oli menestys ja arvostan sitä, että pääsimme mukaan vuoden arvokkaimmalle ja tärkeimmälle illalliselle.

Lomalla on kiva olla, mutta kotiin on myös kiva palata pitkän reissun jälkeen. Ajatus suihkusta ja omasta sängystä tuntuu oikein mahtavalta, kun matkustusta on takana 27h + 1,5h ajomatka kotiin. Saavuttiin kotiin siinä puolen yön aikoihin ja kun pääsimme sisälle, huomaan heti, että sisällä on aika vilpoista. Kurkkaan lämpömittariin, joka näyttää 12 astetta lämmintä. Olin vaimolle vielä ennen reissuun lähtöä vitsaillut, että tietysti talon lämmitysöljy loppuu meidän reissun aikana. Olin kuitenkin tarkistanut tilanteen, että öljyä pitäisi vielä olla jäljellä. Ja niinhän siinä kävi, että öljysäiliö oli sillä aikaa tyhjentynyt. Säiliön mittari ei ilmeisesti näyttänyt täysin oikein tai sitten putki ei mene säiliön pohjalle asti.

Hymy hyytyi hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Itse armeijan käyneenä totesin vain vaimolle, että läheisyys lämmittää. Varmasti selviäisimme yhden yön ja voisimme aamulla alkaa selvittää asiaa. Pistin uunin ja saunan päälle, jotta saisimme asuntoa edes vähän lämpöisemmäksi. Päätinpä sitten saunoa samalla, kun kerran sauna oli päällä. Lämmintä vettäkään ei tietysti tullut, sillä öljy lämmittää myös veden. Keittelin siinä yön tunteina itselleni vedenkeittimellä vettä, jotta saisin lantrattua lämmintä pesuvettä. Vaimo ja poju olivat pakkautuneet jo peittovuoren alle nukkumaan. Vaimo kyllä oli aika viittä vaille valmis lähtemään hotelliin yöksi, mutta päätettiin pysyä kotona. Niin ja viileässähän kuulemma nukkuukin paremmin. Kätevänä isäntänä olin hakenut vielä autopuhaltimen lämmittämään makuuhuonetta, joten mitään hätää ei olisi. Taisi olla muuten eka kerta tänä talvena, kun tuli Defa hyötykäyttöön. Jännitimme miten poju mahtaisi tarjeta, muta puimme hänelle kunnolla päälle ja hän sai nukkua meidän välissä. Nukkuuhan hän ulkona vaunuissakin.

Nukuttiin makoisasti, eikä kenelläkään loppuen lopuksi ollut kylmä. Tajusin aamulla, että nythän on sunnuntai,  eikä mistään oikein saa tähän hätään öljyä. Tilauksen pystyi kyllä jättämään milloin vain, mutta se on eri asia milloin toimitus tulisi. Päätin soittaa vielä vuokraisännälle, että tilaanko kesä- vai talvilaatua. Hänpä vastasikin, että odotapa hetki. Olen tässä kulmilla ja voin tuoda teille ensihätään vähän öljyä, niin saatte asunnon lämpimäksi. LOISTAVAA! Olimme todella kiitollisia tästä pika-avusta. Öljyt riittivät, kunnes öljyauto kävi viikolla täyttämässä taas säiliön täyteen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Meidän lentoyhtiö oli muuten Lufthansa, joka päätti mennä lakkoon samalla viikolla, kun meillä oli paluulennot. Tämä oli jälleen oma seikkailunsa, josta saatte kuulla ensi viikolla lisää.