Odotus isän silmin

Nyt kun mietin taaksepäin on tuo noin 9 kuukauden odotusaika mennyt kuin siivillä, en tosin ole varma onko vaimo samaa mieltä. Odotus rinnastetaan usein äitiin sekä fyysiseen raskauteen, mutta on hyvä muistaa myös isän rooli. Ainakin itse olen kirjaimellisesti odottanut kuin kuuta nousevaa milloin tämä uusi tulokas päättäisi syntyä. On ollut jännä huomata miten tuleva vauva-arki on myös valloittanut arkiset keskustelumme ja tekemisemme. Aikaisemmin saatoin surffailla päiväkausia internetissä etsien juuri oikeanlaisia kaiuttimia tai sopivaa autoa, mutta viimeaikoina etsinnän kohteena ovat olleet vaunut sekä muut lastentarvikkeet. Rahallisesti lopputulos on kuitenkin ollut sama, sillä nähtävästi lastentarvikkeillakin rahastetaan melko mukavasti. Ei ainakaan tarvitse miettiä mihin käyttää rahansa seuraavat 18 vuotta. 

Vaimo muuten päätti kertoa raskaudestaan minulle melko erityisellä tavalla. Se oli kesäkuinen iltapäivä, kun tulin töiden jälkeen kotiin. Vaimo kertoi, että hänen siskonsa lapsella on tänään syntymäpäivät ja toivoikin että kuvaisimme pienen videotervehdyksen lähetettäväksi. Eihän siinä sen kummempia ihmetelty, puhelin kouraan ja videota taltioimaan. Ehdin jo onnitella siskon lasta videolla, kun vaimo sanoi tyynen rauhallisesti että ”olen raskaana”…Siinä vaiheessa meikäläinen putosi täysin kelkasta. Olin hieman hämilläni, enkä ollut uskoa asiaa, sillä olihan se niin odotettu ja positiivinen uutinen. Varmistelin vielä moneen kertaan, että onko tämä nyt varmasti aivan totta, olihan se. Videoinnin tarkoituksena oli tietysti saada ensireaktioni talteen nauhalle, koska eihän sillä vaimon siskon lapsellakaan mitään synttäreitä oikeasti ollut. Tästä huomaa hyvin sen, että syntymäpäivien muistaminen ei ole vahvinta osaamistani, hyvä että omat ja vaimon synttärit muistaa. No olipahan siinä vedätys, mutta loistava sellainen! …Mitähän muuten vaimo tuumaisi, jos kertoisin samalla kaavalla hankkineeni perheellemme uuden auton. Voin vain kuvitella, että vastaanotto ei olisi yhtä suopea. 

Odotusaika on mennyt kokonaisuudessaan hyvin. On tullut yhdessä vaimon kanssa perehdyttyä erilaisiin lomakkeisiin sekä byrokratiaan, mikä on muuten melkoinen viidakko. Lisäksi neuvolakäynnit sekä ultraäänet ovat olleet mielenkiintoisia kokemuksia, varsinkin ensimmäinen ultraäänikäynti, jossa konkreettisesti näki oman lapsensa ensimmäistä kertaa. Oli melko sykähdyttävää katsella lasta monitorin ruudulta sekä saada sikiöstä taltioidut valokuvat matkaan mukaan, lisäksi oli iso juttu nähdä kun vauva liikkui sekä vilkutti käsillään. 

Perhevalmennuksen käynnit ovat olleet positiivinen yllätys ja niihin kannattaa ehdottomasti mennä myös isien mukaan, sillä sieltä saa hyödyllisiä vinkkejä. Neuvolasta on myös saanut paljon käyttökelpoisia ohjeita sekä oppaan, jossa on kerrottu perusasiat vauvan odotukseen liittyen. Sinänsä hauskaa, että tuo opas on kaksipuolinen ja äidille tarkoitettu osio on 187 sivua ja isälle oleva 59 sivua. Jos totta puhutaan, niin en ole lukenut edes niitä kaikkia 59 sivua, mutta en ehkä ole ainut mies kenelle on käynyt näin. Onneksi vielä ehtii. Vauvan liikkeitä on ollut myös hauska tunnustella. Varsinkin nyt loppuraskaudesta, kun käden laittaa vaimon vatsan päälle niin voi selkeästi tuntea lapsen siellä myllertävän tai hikottelevan. 

Tietysti sain kuulla myös paljon erilaisia skenaarioita siitä, minkälaista olisi olla raskaana olevan vaimon kanssa se noin yhdeksän kuukautta. Äkillisiä mielitekoja ja niiden toteuttamista, tunteiden ristiriitoja, herkistelyä ja itkemistä, osasta ruoista luopumista, jatkuvaa vessassa käyntiä, vaatteista kriiseilyä sekä moniin muihin muutoksiin totuttelua. Nyt kun tässä oikein mietin, niin osittain kyllä pitää paikkansa nämä kaikki. Onneksi muutokset ovat tapahtuneet pikkuhiljaa tämän kuluneen ajanjakson aikana ja muille tuleville isille lohdutukseksi, että tämä on ehkä ohimenevä tila… Haasteellisin näistä itselle on ollut tuo vaimon jatkuva tarve käydä vessassa, myös keskellä yötä. Vaimolla on nimittäin tapana kävellä unissaan, joten täytyy vähän kuulostella, että hän varmasti menee vessaan, eikä kävele vahingossa ulko-ovesta pihalle (niinkin on käynyt). Olenpa myös kerran herännyt isoon kolahdukseen ja aamulla selvisi, että vaimo se siellä vaan käveli suljettua wc:n ovea päin. Onneksi ei sattunut.

Odotusta on vielä jäljellä, mutta odotus on kääntynyt lähinnä siihen, milloin lähdetään sairaalaan. Vielä ei ole syntymisen merkkejä, mutta eletään jänniä aikoja. On kyllä jännittävin tammikuu vähään aikaan ja en puhu nyt nuorten U20 MM-kisoista. Olemme parhaamme mukaan yrittäneet nauttia kahdenkeskisestä laatuajasta, jota voimme vielä helposti viettää ennen vauvan syntymää.