Myöhässä lapsen takia

Olen huomannut, että moni syyttää lapsia myöhästyessään sovitusta tapaamisesta ”No kun lasten kanssa vähän kesti, tiedäthän?”

Itse olen aina ollut ja olen edelleen viime tipan ihminen. Tarvitsen tietynlaisen paineen, että ryhdyn asioihin ja yleensä silloin myös suoriuduin niistä parhaiten. Tämä sama on pätenyt aina myös ajankäytön kanssa. Olen aina inhonnut odottamista, mutta pyrin toki olemaan aina ajoissa, mutta niin ettei tarvitsisi turhia odottaa. Odotusaulojen jännitys, esimerkiksi hammaslääkäriä odottaessa on luonut itselle tavan tulla paikalle ”just in time”. Itseä hieman harmittaa tilanteet, jossa joutuu odottamaan muita ihmisiä sen takia, että he eivät ole vain lähteneet tarpeeksi aikaisin kotoa tai heränneet ajoissa. Tietysti on eri asia vapaa-ajalla, vaikka kahvitreffit, joista ei haittaakaan olla muutama hetki myöhässä.

Ennen pojun syntymää tapanani oli tehdä aina kotoa salamalähtöjä, joissa heitän takin päälle, kengät jalkaan ja menoksi. Näin voin hyödyntää kaiken ajan, tosin nykyään facebookkia voi onneksi selailla siellä odotusaulassakin.

Huoh, nyt joudun toteamaan, että kaikki on toisin.

Meikäläiselle on tuottanut suuria vaikeuksia aikatauluttaminen lapsen kanssa. Viime viikolla myöhästyin neuvolasta 10 minuuttia, okei oli tullut lunta…lumityöt ym. säätö. Maanantaina myöhästyin saman verran sovitusta aamutapaamisesta erään liikkeen myyntipäällikön kanssa, poju oli siis mukana. Toissa viikolla olimme sopineet, että kun vaimo tulee töistä klo: 15.20 syömme ja teemme lentävän lähdön. Minun tehtäväni oli siis valmistaa ruoka ajoissa etukäteen ja ruokkia myös poju valmiiksi. Toisin kävi. En ihan saanut lihaa uuniin ajoissa ja perunatkin laitoin hieman liian myöhään kiehumaan. Pojuakaan en ehtinyt syöttämään valmiiksi kaiken sen säädön keskellä. Mitä meikäläiselle oikein on tapahtunut?

Vaimo tuli kotiin ja totesin ”No kun lapsen kanssa vähän kestää, tiedäthän?” Isyys pitää kiireisenä. Tässä joutuu ihan kantapään kautta opettelemaan sen, että lapsiperhe ei liikahda ihan samalla tahdilla kuin yksin tai kahdestaan. Se vaan ottaa oman aikansa, kun säätää pojun kanssa ruokaa ja vaatteita sekä vaipparumbaa. Jo itsessään se, että viihdyttää pojua ja yrittää samaan aikaan vaikkapa tehdä sitä ruokaa, niin vaatii vähän monitaituruutta. Joudun siis väkisin opettelemaan viime tipan ihmistyypistä isäksi, joka alkaa ajoissa tehdä valmisteluita lähtöä silmällä pitäen.

Onko sitten sopivaa laittaa myöhästyminen lasten piikkiin? Lapset ne vaan ovat luonnonoikkuja, jotka saattavat järjestää iloisia ja ei niin iloisia yllätyksiä, mutta vanhemmat kuitenkin ne aikataulut suunnittelevat. Pitää itse kunnostautua nyt hieman ja alkaa opetella tätä aikataulutusta uudestaan ja varata paaaaljon extra-aikaa.