Lentäminen vauvan kanssa osa 2/2

Jatketaanpa tarinaa vauvan kanssa lentämisestä, sillä paluulennot olivat vielä edessä. Lentoyhtiömme oli tosiaan Lufthansa, joka päätti mennä sopivasti lakkoon samalla viikolla, kun meidän oli tarkoitus lähteä kotiin.

Kotiinlähtö lähestyi uhkaavasti ja olimme tietosia Lufthansan lakosta, mutta sen piti kestää vain alkuviikon, meidän lentojen ollessa loppuviikosta. Katsoin vielä edellisenä iltana Lufthansan sivuilta, että kaikki näytti olevan kunnossa ja lennot menisivät aikataulun mukaisesti. Voisimme siis käydä levollisin mielin nukkumaan.

Olimme ostaneet etukäteen liput linja-autoon, joka kuljettaisi meidät aamulla lentokentälle. Bussi on siitä kätevä, että se menee suoraan oikean terminaalin eteen. Aamulla herättyämme vaimo ja poju ovat jo aamupalalla, meikäläisen vielä pakkaillessa viimeisiä tavaroita. Tiedätkö sen tunteen, kun rinkka tai laukku on jo ihan täynnä ja puolet tavaroista on vielä pakkaamatta? Onneksi sain lopulta kaikki tavarat ängettyä mukaan. Päätin vielä tarkistaa läppäriltä, että lennot ovat lähdössä aikataulun mukaisesti, kuten illallakin. Löysin lentomme tiedot ja siellä luki CANCELLED. Ohhoh, että peruttu kokonaan. Tarkistin vielä yhtiön tiedotteet, niin lentäjät olivat aloittaneet uuden lakon. Mitäs nyt?

Huusin vielä alakertaan, että meidän lennot on sitten muuten peruttu. Harmistus valtasi hetkeksi, kunnes aloimme selvittää asiaa. Vaimon sisko soitti Lufthansan palvelunumeroon, mutta eipä sieltä kukaan vastannut. Pohdimme, mikä olisi tässä tapauksessa järkevintä. Päätimme kuitenkin hypätä matkatavaroinemme lentokenttäbussiin ja mennä selvittämään asiaa suoraan terminaaliin. Matka kentälle kesti noin kaksi tuntia.

Olimme isolla Los Angelesin kentällä hyvissä ajoin, mutta silti lentoyhtiön luukulla oli jo pitkä jono. Ei auttanut, kuin jäädä jonottomaan ja odottamaan omaa vuoroaan, sillä kaikilla oli sama tilanne. Lennot oli peruttu, kun kone ei lennä. Siinä jonottaessa tutustuimme muutamaan kanssamatkustajaan, jotka kertoivat jo yöllä saaneensa tekstiviestillä tiedon peruutuksesta. No eipä tämä tieto olisi yöllä mitään auttanut, turhaan vaan olisi alkanut stressata. Tulimme jonoon isojen laukkujen, kassien ja lapsen kanssa, ehkäpä pieni stressinpoikanen mielessä. Jonossa oli myös nainen, jonka kaveri toi hänelle juuri tuoretta kahvia. Nainen vielä vähän härnäsi, että tekisikö teidänkin mieli kahvia ja puhalteli kahvin höyryjä meihin päin. Ja kyllä… olisi tehnyt mieli.

Tunnin jonotuksen jälkeen virkailija kysyi meiltä, haluaisimmeko tulla jonon ohi businessluokan luukulle. Vaimo ehti sanoa, että ”ei tarvitse, kyllä me tässä voimme jonottaa” Mitäh, kuulinko oikein, että sanoit juuri tuolle virkailijalle, että ei haluta mennä jonon ohi? Tokaisin vaimolle. Vaikka suomalaisia ollaankin ja kansana tykätään jonottaa, niin nyt kyllä hyödynnettäisiin kaikki avut. Minä nopeasti huikkasin virkailijalle, että ”Joo kyllä me voidaan tulla” ja niin pääsimme heti luukulle asioimaan. Tosin normaali jonokin eteni myös sukkelasti ja lopulta edessämme olleet ”kahvinaiset” pääsivät lähes samaan aikaan viereiselle luukulle.

Saimme tietää, että meidät oli siirretty British Airwaysin lennolle, jonka oli määrä lähteä vain muutama tunti myöhemmin, kuin meidän alkuperäinen lento. Olimme erittäin tyytyväisiä, että pääsisimme vielä samana päivänä lähtemään paluulennoille. Monet asiakkaat saivat lennot vasta lähipäiville, mutta toki he saivat ilmaisen hotellimajoituksen. Ajatuksena voi kuulostaa mukavalta jatkaa lomaa lentoyhtiön piikkiin, mutta meidän toive oli ainakin päästä mahdollisimman pian kotiin.

Meidän piti hakea uudet lentolippumme British Airwaysin lippuluukulta, joten ei auttanut, kun mennä sinne jonottamaan kaikkine matkatavaroinemme. Onneksi jono ei ollut kovin pitkä ja pääsimme kohtuullisen nopeasti tiskille. Virkailija tutkii konetta, näpyttää, näpyttää ja näpyttää. Lopulta hän kysyy, että onko meillä jotain tositteita näistä Lufthansan jo tekemistä buukkauksista. No eipä ollut, sillä saimme ohjeeksi vain tulla tälle luukulle. Kysyimme, että onko jokin ongelma? Virkailija vain totesi, että sellainen pieni ongelma, että paikat on kyllä buukattu lennolle, mutta vain vaimolle ja pojulle. MITÄH… Mielessäni kävi jo ajatus, että minä joudun tulemaan päivien päästä eri lennolla, kuin muu perhe. Ensin naiset ja lapset, kuten Titanicissa… Sitten virkailija sanoi, että teidän täytyy mennä uudestaan Lufthansan tiskille selvittämään asiaa ja tulla takaisin, sillä hän ei voi nyt tässä asialle mitään. Pieni harmitus alkaa jyskyttää takaraivossa, mutta onneksi virkailija ehdotti, että voi ottaa jo meidän isot matkatavarat sinne säilöön, kunnes saadaan asiat selväksi. Hienoa kiitos.

Vaimo kävi jo aika kuumana, joten hän marssi suoraan jonon ohi samalle Lufthansan virkailijalle, jolla olimme aikaisemmin asioineet. Siellä joku yritti vähän vihjailla, että jonon pää on tuolla. Niinhän se olisi ollut. Virkailijat selvittivät asiaa 20 minuuttia ja lopulta koko perhe saatiin mahdutettua samalle lennolle. Joku siis ilmeisesti jätettiin täyteen varatulta lennolta pois meikäläisen takia. Menimme lopulta uudestaan British Airwaysin tiskille, jossa saimme vihdoin uudet lentoliput. Virkailija sanoi, että voi tarkistaa onko yhtään ”vauvapaikkaa” koneessa vapaana, jos niin haluaisimme. Normaalisti tämä olisi kuulemma lisäpalvelu, mutta voi antaa vauvan sitterin hyvityksenä tästä säädöstä. Sopiihan se, kiitos. Liput saatuamme näimme ohimennen tätä aikaisemmin tapaamaamme naista, joka vähän kiusoitteli kahvillansa. Kysyimme, miten hänen lentojen kävi. Hän kertoi saaneensa uudet lennot vasta seuraavalle päivälle ja oli siitä selvästi harmissaan. Oli ihan pakko heittää hänelle takaisin, että me saimme lennot vielä tälle iltapäivälle ja juomme höyryävät aamukahvit kotona.

Suuntasimme turvatarkastukseen, jossa meidän piti jälleen kerran purkaa kaikki pojun ruuat erilliseen muovikaukaloon. Menimme tarkastuksesta läpi ja mikään ei piipannut, mutta silti meidät vedettiin sivuun. Minulta kysyttiin, onko läppäri ja reppu minun. Sanoin, että kyllä on. Odota sitten siinä, sanoi virkailija. Samaan aikaan toinen virkailija alkaa syynäämään vauvanruokia läpi ja ottaa niistä pyyhkäisytestejä huumeiden varalta. Nyt ensimmäinen virkailija kertoo minulle, että ”laitoit läppärin samaan laatikkoon repun kanssa, se olisi pitänyt laittaa erikseen omaansa” Onneksi tästä selvisi vain pahoittelulla. Vaimolle oli sillä aikaa sanottu, että jos haluaa viedä vauvanruoat tästä eteenpäin, pitää hänen suostua täydelliseen ruumiintarkastukseen, ei kuulemma kuitenkaan mitään kumihanska juttuja. Mitä ihmettä, miten tarkastus vaikuttaa ruokiin? No kaikki oli hetken kuluttua selvää ja pääsimme jatkamaan matkaa tavaroinemme ja ruokinemme.

Ennen koneeseen astumista kävimme vielä nopeasti syömässä ja lopulta olimme koneessa. Saimme taas paikat keskiriviltä, etupenkistä, jossa pojulla olisi jälleen tilaa temmeltää. Nousun jälkeen henkilökunta viritteli seinästä laskeutuvaan telineeseen tuon lastenistuimen, joka näytti ihan babysitteriltä. Siinä olisi pojun hyvä köllötellä, jos malttaisi vain nukahtaa. Tällä kertaa pojulla ei ollut omaa penkkiä, mutta tuo istuin oli hyvä lisä. Vieressämme istui rennon oloinen vanhempi pariskunta. Varsinkin tuo nainen oli innoissaan pojusta ja lirkutteli hänelle takaisin. Aikamme pojun kanssa siinä touhuiltiin, niin poju nukahti vaimon syliin. Oli ilta, joten poju olisi normaalistikin käynyt yöunille näihin aikoihin. Vaimon kanssa pohdittiin, otetaanko ”riski” ja yritetään siirtää poju nukkumaan tuohon sitteriin. Päädyimme yrittämään. Adrenaliini virtasi ja sydän hakkasi, saisinko pojan siirrettyä, niin että hän ei heräisi. Mielessäni pyöri jo elokuvatraileri sankarista ”One Dad” ”One Plane” ”One Mission” …Nopein liikkein nostin pojan istuimeen, eikä hän herännyt. Loistavaa! Nyt vain toivotaan, että hän nukkuisi siinä tyytyväisenä edes vähän aikaa. Vieressä istuva pariskuntakin taputti meille, kun saatiin poju vihdoin nukkumaan. Onneksi poju ei herännyt siihen, se olisi ollutkin surkuhupaisaa. Nyt pystyimme hetken itsekin lepäämään ja meikäläinen pääsi tutustumaan koneen viihdetarjontaan. Siinä tuli katseltua leffa jos toinenkin ja hieman testailtua, minkälaisia pelejä viihdekeskuksesta löytyi. Koko ajan vähän mietitytti, että milloinkahan poju herää. Lopulta hän nukkui putkeen huikeat 7 tuntia, joten kovin montaa tuntia ei ollut enää jäljellä laskeutumiseen. Poju oli selkeästi hieman uupunut reissaamisesta, joten hän oli melko rauhallinen tuon koko loppulennon.

Laskeuduttuamme Heathrow’n lentokentälle meillä oli sopivasti aikaa ennen seuraavaa Helsinkiin menevän koneen lähtöä. Meidän piti kulkea vielä kerran turvatarkastuksen läpi ja arvatkaapa mitä, kyllä… piti kaivaa taas yksitellen kaikki vauvanruuat kassista omaan muovilokeroon. No tämä alkoi sujua jo rutiinilla. Mentiin jälleen metallinpaljastimesta läpi ja kaikki ok. Kohta virkailija viittoo minulle, että onko tämä sinun reppu? Olihan se ja olin kyllä laittanut tällä kertaa läppärin ihan omaan kaukaloon viime kerran virheestä oppineena. Mitähän nyt? Virkailija pyysi avaaman repun ja kappas, siellähän oli meikäläisen coca-cola tölkit, joita en yhtään muistanut. Auts, vähän nolo juttu, kun nesteitä ei saa viedä ja portilla on tosi isot kyltit siitä muistuttamassa. Virkailija hieman hymyili ja kysyi, haluaisinko juoda colat vai heitetäänkö suoraan pois. Join periaatteestakin, koska olin ne sinne asti kiikuttanut. Pääsimme hetken kuluttua jatkamaan matkaa, kunhan olimme odottaneet, että pojun ruuat oli tarkistettu. …eikä niistä vieläkään löytynyt mitään.

Kävimme tutustumassa lentoaseman leikkipaikkaan, jossa poju sai mönkiä menemään sen, mitä jaksoi. Menin luonnollisesti pojun mukaan leikkimään, joten sain kokea miltä tuntuu olla pehmustetussa huoneessa, ei hullumpaa! Siinähän pystyi heittämään jopa itsekin pitkäkseen hetkeksi aikaa. Olisi voitu leikkiä, vaikka sellaista nukkumisleikkiä. No jatkoimme hetken hurvittelun jälkeen matkaa, sillä kohta pääsisimme koneeseen, joka vie meidät kotiin!

Suomeen lentävä kone ei ollut kovin täynnä, joten meillä oli käytössä kokonaan oma penkkirivi. Aloimme olla jo aika väsyneitä, mutta onneksi edessä olisi enää muutaman tunnin lento. Poju jaksoi hetken aikaa temuta ja tällä lennolla pojun ehdoton suosikki oli laminoidut turvaohjeet. Niistä riitti iloa, kunnes hän nukahti. Siirsimme hänet nukkumaan sylistä keskipenkille, joten pystyimme itsekin ottamaan hieman rennommin. Vaimo sai jopa nukuttuakin, mutta meikäläinen tutustui tällä kertaa oman puhelimen pelitarjontaan. Lento meni nopeasti ja poju heräsi vasta vähän ennen laskeutumista.

Pääsimme turvallisesti koti-Suomeen, takana 27 tuntia matkustusta. Edessä olisi enää 1,5h ajomatka kotiin, jonka kyllä jaksaisi, kun tietää pääsevänsä kotiin. Edellisessä postauksessa kerroinkin, kun kotona odotti pieni yllätys, mutta onneksi asia saatiin ratkaistua.

Vauvan kanssa matkustaminen oli kokonaisuutena meille positiivinen yllätys, sillä kaikki tuntui sujuvan hyvin ja poju oli tosi reipas koko matkan ajan. Reissaamista helpotti suuresti lapsiperheiden huomioiminen kentällä ja koneessa. Tärkeintä on vain muistaa virittää omat hermot lomamoodiin, eikä stressata turhia. Vinkkinä voisi vielä sanoa, että vauvanruokaa, maitoa ja vaippoja kannattaa varata reissuun reilusti mukaan. Meillä oli mielestämme kaikkea paljon mukana, mutta jouduimme silti hakemaan vähän täydennystä kaupasta. Marketeista tosiaan löytyy lastenhoitotuotteita, mutta aina joutuu hieman miettimään mikä niistä soveltuu parhaiten, sillä samoja merkkejä ei välttämättä löydy. Yksi hyvä idea on myös ottaa lapselle mukaan lennolle yöpuku, sillä ehkäpä se auttaa nukahtamaan ja nukkumaan paremmin varsinkin pitkillä lennoilla.

Tähän päättyy tarina meidän Kalifornian reissusta ja lentämisestä.