Lapsen kiljuminen

Viime aikoina poju on löytänyt lisää ominaisuuksia omasta äänestään, nimittäin saamme nauttia päivittäin kiljumisesta. Ääni on oikeasti todella kova ja ottaa ihanasti korviin. Poju on hoksannut, että kiljumalla täysiä vaikkapa ruokapöydässä saattaa saada hieman enemmän huomiota ja asioita alkaa tapahtua. Kieltämisestäkään ei tunnu olevan vielä mitään hyötyä. Ehdottomasti parhaimmalta tuntuu, kun pikkuherra on sylissä ja kiljaisee suoraan meikäläisen korvaan.

Jostain luin, että juuri huomion antaminen lapsen kiljuessa on pahin virhe, sillä lapsi käyttää sitä jatkossakin huomion saamiseen. No itse en ainakaan pysty olemaan tuossa metelissä, ilman että koitan saada pikkuherran taas tyytyväiseksi. Tällä hetkellä kiljuminen liittyy yleensä jotenkin ruokaan tai lähinnä siihen, että se loppuu.

Toisaalta tämä uusi ääni on käytössä myös autossa, jos tutti sattuu vaikkapa putoamaan suusta. Tänään ajelin pojun kanssa kahdestaan kohti kotia ja juuri kilometri ennen kotipihaa pääsin vielä kuulemaan kunnon kiljumiset. Jännä juttu, että noin pienestä miehestä lähtee noin kovia ääniä.

Täytyy vaan toivoa, että pikkumies unohtaisi kiljumisen hetkeksi ja keksisi taas uusia ääniä. Muuten saatan joutua turvautumaan kuulosuojaimiin, jos kuuloa on vielä jäljellä.

Onko muilla vastaavia kokemuksia (riemun)kiljahduksista?