Kuinka selvitä koliikista? Osa 1

”Koliikilla tarkoitetaan imeväisen lapsen runsasta selittämätöntä itkuisuutta. Virallinen määritelmä edellyttää vähintään kolmen tunnin itkua, vähintään kolmena päivänä viikossa, vähintään kolmen viikon ajan. Käytännössä vähäisempikin, mutta toistuva itkeminen erityisesti iltaisin luetaan koliikiksi. Koliikkivaivat ovat tavallinen ongelma, joka useimmiten alkaa parin viikon iässä ja jatkuu 3–4 kk:n ikään. Koliikkia esiintyy noin 10 %:lla lapsista. Itkuisuus on runsaimmillaan 6–8 viikon iässä ja alkaa tämän jälkeen vähentyä.”

Muistan vielä sen ajan, kun pohdimme millainen vauvamme tulisi olemaan. Ajatuksissamme pyöri tuleva vauva-arki, jonka tulisi täyttämään pieni suloinen lapsi. Tämä pieni mies viettäisi päivänsä syöden, nukkuen ja vaippaa täyttäen. Vauvathan kuulemma nukkuvat melkein 20 tuntia vuorokaudessa, joten mikäs siinä vauvan syntymää odotellessa. Tiedostimme myös mahdollisuuden koliikkiin, mutta eihän se meidän kohdalle osuisi.

Mutta mitä sitten, kun koliikki hiipi arkeemme?

Poika taisi olla vasta viikon ikäinen, kun ensimmäiset vatsavaivat alkoivat. Päivään mahtui hetkittäisiä huutojaksoja, mutta ne olivat vasta alkua. Noin kuuden viikon paikkeilla tilanne oli edennyt jo koliikiksi. Joka ilta huutaminen alkoi lähestulkoon kellontarkasti klo 17.00 ja se kesti noin klo 20.00 saakka.

Tuo pojan itku oli sydäntä raastavaa. Poju väänsi itsensä kippuraan, koska maha kramppasi. Vatsaa painelemalla saattoi tuntea kuinka se oli ihan kivikova. Vaikeimpina iltoina ja välillä jopa öinä googlailtiin vaimon kanssa idea jos toinenkin, mutta mikään ei tuntunut auttavan pientä hetkeä enempää. Siinä sitten vuorotellen kanneltiin pikkumiestä erilaisissa asennoissa välillä vaihdellen syliä.

Saimme tuona aikana onneksi paljon neuvoja tutuilta ja ystäviltä. Hetkittäin koimme myös turhautumista näistä ”kanna vauvaa vatsallaan” -vinkeistä, sillä kaikki keinot oli kokeiltu ja vauva vain itkee. On ihmeellistä, että nykypäivänä kaiken tämän tieteen ja teknologian keskellä ei edelleenkään tiedetä tarkasti koliikin aiheuttajaa. Se kun voi johtua monesta eri syystä, kuten hermoston tai suoliston kehittymättömyydestä. Meillä taisi olla kyse suoliston kehittymättömyydestä, sillä ilma kerääntyi pojan vatsaan kuin pieneen ilmapalloon. Välillä tuntui, että poika olisi jo voinut leijua sillä ilma määrällä.

Oli myös jännä huomata miten tuona aikana pieni poika turvautui paljon minuun, sillä isän sylissä ja käsivarsilla oli turvallista olla. Toisaalta koin riittämättömyyden tunnetta isänä, sillä vaikka kuinka paljon rakastin poikaani tuntui koliikkiarki vievän hetkellisesti elämänilon. Monta kertaa mietin kuulosuojainten käyttöä, sillä huuto oli melkoisen äänekästä. Teemu Selännekin muuten kehui turvautuneensa kuulosuojaimiin ensimmäisen lapsen kohdalla.

Rehellisesti sanottuna koliikki ajoi perheemme aika jaksamisen äärirajoille, vaikka ei sitä välttämättä nähnyt ulospäin. Monet tutut kysyivät, minkälainen vauva meillä on? Vastasin yleensä, että ihana ja suloinen, mutta takaraivossa jyskytti jo ajatus illasta ja koliikista. Blogiin ei ole tullut kirjoitettua koliikista kuin ohimennen, koska en vielä tiennyt mitä kirjoittaa. Ensimmäistä kertaa koin myös negatiivisia tunteita liittyen isyyteen ja omaan suoriutumiseen vanhempana. Muistin kuitenkin kaverini minulle sanomat sanat ”Älä sitten pelästy tunteita, kun sinusta tulee isä”.

Se tunne, kun olet ollut ensin päivän töissä päiväkodissa ja töistä tullessa haluaisit hetken nauttia hiljaisuudesta, mutta sen sijaan edessä on vielä monen tunnin huutosirkus. Meinasi epätoivo iskeä monta kertaa ja toivoi vain hetkeksi pääsevänsä pois huudosta. Tuona aikana taisi jopa muutaman kerran tulla vaimon kanssa kisa kumpi meistä saa viedä roskat pihalle tai lähteä koiran kanssa lenkille. Pienet hengähdyshetket olivat kullan arvoisia ja ovat ne vieläkin.

Tajusimme myös tukiverkostoidemme rajallisuuden. Muutimme noin 1,5 vuotta sitten vieraalle paikkakunnalle, jossa kummallakaan ei ollut entuudestaan lähisukulaisia tai ystäviä. Isovanhemmatkin asuvat kaukana, joten apukäsiä ei juurikaan ollut. Ihan vaan vinkkinä, jos omalle lapselle osuu koliikki ja joku haluaa auttaa, ota apu vastaan. Jos pääset edes hetkeksi tilanteesta pois, se auttaa kummasti omaa jaksamista.

Saattaa kuulostaa rajulta, mutta olen tyytyväinen ettemme saaneet lasta aiemmin. Parisuhteemme on tällä hetkellä vahvalla pohjalla ja molemmat oikeasti toivoivat hartaasti lasta. Nyt myös näiden haasteiden läpi on paljon helpompi kulkea yhdessä, kun tietää molempien meistä olevan 100% sitoutunut lapseen ja sen hoitoon. Pakko myöntää, että ymmärrän myös niitä parisuhteita nyt paremmin, joissa vanhemmille tulee ero vauva-aikana. Lapsiperheen arki nimittäin laittaa parisuhteen ihan uuteen myllyyn, sellaiseen jossa ei ole ennen oltu ja jota ei osattu edes kuvitella.

Tärkeintä on olla toisen tukena. Oli päiviä, kun tulin töistä kotiin, vauva oli itkenyt koko päivän ja niin oli myös äiti. Tällaisina päivinä teki vain mieli halata vaimoa ja sanoa, että kaikki järjestyy ja koliikki loppuu kohta …vaikka en voinut tietää kävisikö niin. Myös oma tunteiden kirjo oli sekava kaikesta uudesta jota kohtasin.

Toisaalta outoa ajatella näin jälkeenpäin, mutta taisimme kuitenkin päästä aika helpolla. Meitä oli kaksi ihmistä hoitamassa vauvaa, eikä koliikki vaivannut yöllä. Koliikin pahin vaihe kesti perheessämme noin kuusi viikkoa. Tähän aikaan sisältyi täyshuutoa lähes joka ilta kolmen tunnin ajan. Joinain päivinä enemmän ja toisina taas vähemmän. Toisaalta koliikki olisi yhtälailla voinut jatkua monta kuukautta. Nostan hattua jokaiselle vanhemmalle, joka kulkee läpi tämän koliikkipolun. Se on aikamoinen alku vanhemmuuteen.

Meillä huuto loppui kuin seinään. Eräänä iltana huuto ei enää alkanutkaan. Tuo tunne oli outo ja sitä ei meinannut uskoa todeksi. Tuli seuraava ilta, huuto ei alkanut. Nyt uskallan vihdoinkin todeta, että olemme selättäneet pienen miehen vatsavaivat.

Miksi kirjoitin tämän jutun? Olisi tärkeää, että koliikkikokemuksia jaettaisiin enemmän ja toivonkin jutusta olevan vertaistukea muille koliikkia läpikäyville vanhemmille.

Juttuun on luvassa osa 2. Kerron siinä tarkemmin keinoista, mitä meillä kokeiltiin koliikin selättämiseen.