Kirje tulevalle koti-isälle

Vieraskynässä tällä kertaa Lattepapan vaimo:

 

Rakas mieheni,

Ensiksi haluan kiittää siitä, että olet aina tukenani. Kahdeksan vuotta sitten, kun sanoin tahdon, sanoin samalla myös tahdon perheelle kanssasi. Meni monta vuotta, niin että olimme vain oma pikku perheemme, mikä oli täydellistä meille. Saimme kasvaa ja elää nuoruuden seikkailuja yhdessä. Yhdestä asiasta olin kuitenkin täysin varma, jonain päivänä sinusta tulisi maailman paras isä. Vuodet kuluivat ja kuljimme perinteisiä polkuja pohtien, koska on hyvä aika lapselle.

Oli ihan pakko kaivaa teinikuva meistä, kiitos ja anteeksi :)

Kun teimme päätöksen kasvattaa perhettämme, tiesin, että voin luottaa sinuun aivan sataprosenttisesti. Eniten pelkäsin, mitä jos emme saakaan lasta? Sinä lohdutit: "Maailma on täynnä lapsia, jos emme saa biologista lasta, niin löydämme toisen keinon". Tuo lohdutti minua paljon. Olikin suuri ihme, kun aloimme toteuttaa lapsihaavettamme, että pieni tyyppi ilmoitti heti tulostaan. Muistan kuinka tein testin aamulla ja jännitin koska tulet töistä kotiin, että voin kertoa sinulle uutiset. Siitä alkoi odotus, joka päättyi tammikuussa.

Kiitos, kun kuljit läpi raskauden tukenani. Synnytyksessäkin sinusta oli kullanarvoinen tuki. Kun viimein pitkän ponnistelun jälkeen saimme pienen pojan luoksemme, olin ällikällä lyöty. Me teimme tuon pienen ihmeen.

Olet ollut mieletön tuki alkutaipaleella. Olisin varmasti lopettanut imetyksenkin aikaa sitten, jos et olisi ollut minua tukemassa ja tsemppaamassa. Tietyissä asioissa sinä olit kokeneempi työhistoriasi takia ja oli ihana turvautua sinuun. Olen saanut nauttia pojun seurasta nyt kuluneet kuukaudet ja tämä on ollut ainutlaatuista aikaa. Melkein kahdeksan kuukautta tuo pieni heppu on ollut työnantajani, hän on ollut vaativa pomo. Hänestä on tullut mahtava pikkuvesseli, jolla on äitinsä sähäkkyyttä ja sinun energisyys. Viimeiset viikot minä olen kerännyt jemmaan paljon suukkoja ja hekotteluhetkiä, nauttinut pienten käsien halatessa minua. Eihän nämä asiat tule loppumaan, mutta yhdessä vietetyt tunnit päivässä tulevat lyhenemään.

Olemme myös monesti riidelleet tämän vauva-arjen keskellä, mikä varmasti kuuluu asiaan. Väsyneenä ja nälkäisenä sanoo välillä typeriä asioita. Olen kuitenkin kiitollinen, että olet maailman paras riitakumppani. Uskallan olla oma itseni, näyttää heikkouteni ja jopa huonot puoleni, tietäen että olet vielä siinä. Parasta meissä on aitous, myös riidellessä.

Monet ajattelevat, että olen outo äiti, kun lähden töihin ennen vanhempainvapaan loppua. Se ei haittaa, meille tämä on hyvä ratkaisu. Sinä pääset nyt nauttimaan tästä ajasta, kun poju on pieni ja pääset tekemään ainutlaatuisia muistoja arjen keskeltä. Minä taas olen hetken päivässä töissä ja palaan taas luoksenne. Uusi arki vaatii varmasti paljon totuttelua. Uskon, että eniten äitiyteeni tulee kolahtamaan illat, kun en voi peitellä pientä miestä unille, vaan olenkin töissä. Ajatus tuosta ahdistaa jo ennakkoon, vaikka enhän minä laita häntä nytkään joka ilta nukkumaan. Onneksi on nykytekniikka ja voin pirauttaa FaceTimeen, jos ikävä kasvaa liian suureksi. Illalla kun tulen kotiin, hiippailen tuttuun tapaan pojun huoneeseen ja tuijottelen hetken pientä tuhisevaa kaveria. Nuo hetket ovat kullanarvoisia.

Kerää siis tulevan vuoden aikana kaikki ainutlaatuiset hetket mieleesi, jos minulta jää jotain näkemättä, kun olen töissä, videoithan sen minulle. Tiedän, että hetkittäin tulee olemaan rankkaa, koska haluaisin olla teidän kanssa kotona, mutta onneksi meillä on myös paljon yhteistä aikaa.

Kotona oleminen tulee myös olemaan hankalaa. Tulee olemaan päiviä, kun pieni kiukuttelee koko päivän, ei nuku hyvin ja sinua väsyttää. Lupaan olla tukenasi ja saat kiukutella minulle, niin kuin minä joskus kiukuttelin sinulle.

Kävimme tuossa yksi päivä keskustelun lausumastasi lauseesta: "En jaksa, koska olen ollut koko päivän töissä". Tulet tajuamaan, kuinka hetkittäin toivot, että voisit olla töissä, koska työpäivä päättyy joskus. Kotona olevan vanhemman ”työpäivä” päättyy vasta kun lapsi nukahtaa. Siispä yritän olla lausumatta tuota lausetta. Yritän myös olla neuvomatta liikaa, te kyllä löydätte hyvän rutiinin päivillenne…

Toivon, että tuleva vuotesi tulee olemaan ainutlaatuinen irtiotto kaikesta, matka vielä syvempään isä-poika suhteeseen. Toivon, että vuotenne on täynnä seikkailuita, iloa, rakkautta, kuivattuja kyyneleitä ja uuden oppimista.

Juuri sinä olet täydellinen isä pojalleni!

 

XoXo

-Lattepapan vaimo