Keinuttaako?

Tätä se on, kun on ollut kotona pikkumiehen kanssa kohta jo viikon, niin päivisin tulee tarve vähän kehitellä uusia juttuja. Tiedättekö, sellainen sisäinen palo puuhastella. No käytiin pojun kanssa pyörähtämässä kirppiksellä ja löysin sieltä sattumoisin tuollaisen sinisen vauvakeinun. On ihka-aito Plasto made in Finland ja hintaa oli huikeat 2e. Hulluhan on, jos ei puolta tarjoa, sanoisi Huutokauppakeisari, mutta ihmismieli on heikko hyvän tavaran edessä, joten keinu päätyi mukaamme. Poju on päässyt hetken kokeilemaan samanlaista keinua mummolan pihalla ja siitähän riitti riemua.

Päätin jo kassalle mennessä asentavani keinun sisälle, sillä talvi on kohta tulossa ja ajattelin muutenkin hyödyntää paria ideaa. Sitten piti enää keksiä, miten keinun oikein saa kiinnitettyä kattoon. Kiersin muutaman rautakaupan ja onneksi lopulta löysin mitä etsin, sillä poju alkoi olla välipalan tarpeessa. Itselläkin nälkä kurni vatsassa ja kaupungilla kiertely alkoi jo väsyttää. Kiinnikkeet muuten maksoivat reilun 10e, mutta kyllä se pitää olla kunnolla kiinnitetty.

Pojun nukkuessa päiväunia asensin keinun työhuoneeni kattoon. Päädyin ratkaisuun, koska olisi mukava pitää pojun kanssa yhteisiä musiikkihetkiä. Aikaisemmin pojua on kiinnostanut huoneeni lattialla kulkevat johdot sen verran paljon, että se on tuottanut hieman teknisiä haasteita. Nyt poju voi samalla keinua, kun kuuntelee isin kanssa musiikkia. Toinen syy oli katon materiaali, sillä siihen sai helposti ruuvattua kiinnikkeet.

Aluksi pojua hieman jännitti keinuminen, vaikka vauhdit olivat hiljaiset. Muutaman hetken kuluttua keinuminen oli jo kuitenkin superhauskaa ja vauhtien hidastuminen aiheutti protestin. Siinä samalla soittelin pojulle pianoa sekä välillä vähän musiikkia Spotifysta ja niin meillä oli mahtavat musiikkikeinunnat. Saisikohan tästä kehiteltyä jonkin uuden terapiamuodon?

Vaimon tullessa töistä kotiin hän oli kovin huvittunut tästä ”projekti keinusta”, mutta pojun keinusta saama ilo ja riemu onnistui vakuuttamaan hänetkin.