Karvakamut

Meillä asustaa nykyään kaksi karvaista kaveria. Tällä kertaa en puhu itsestäni, vaan koirasta sekä pojusta. Koirasta irtoaa mielettömästi karvaa, vaikka sitä kuinka harjaisikin. Varsinkin karvanlähtöaikoina lattialla on jatkuva karvan tulva. Tuohon kun lisää yhden kamun, joka kierii ja ryömii lattialla, niin lopputulos on taattu. Vaaterullalle ja imurille on tullut viime päivinä kovasti käyttöä. Kuulemma jotkut kehräävät koiran karvasta lankaa, no täältä saa tulla hakemaan raaka-ainetta ilmaiseksi.

On ollut hauska seurata pojun ja koiran yhteiseloa, sillä parivaljakko touhuaa entistä enemmän keskenään. Kirjoitinkin aikaisemmin siitä, miten meitä jännitti ennen pojun syntymää, hyväksyisikö koira uuden tulokkaan. Tähän asti on kuitenkin kaikki sujunut paremmin kuin hyvin. Meidän leppoisa Nuga on ottanut pojun hyvin vastaan, vaikka poika ei aina osaakaan olla kovin hellävarainen silittäessään koiraa.

Koiraan on tullut aika paljon enemmän liikettä myös sisällä, sillä koira osaa ottaa oman henkilökohtaisen tilansa pojun lähestyessä. Ollaan kuitenkin sovittu niin, että koiran ollessa työhuoneessani saa hän olla siellä rauhassa. Toisinaan Nuga kuitenkin tulee makoilemaan vapaaehtoisesti pojun vierelle.

Välillä molemmat säikkyvät toisiaan, mutta Nuga tulee kuitenkin joka aamu lipaisemaan pojua laumaan kuulumisen merkiksi… (Tai sitten pojun aamupuurot ovat vain jääneet poskelle). Toisinaan parivaljakolla tuntuu olevan kilpailu siitä, kumpi ehtii ensin koiran ruoka- ja vesikupille. Pojusta olisi hirveän mukava huuhdella käsiä vesikupissa ja levittää koiran nappuloita lattialle. Itseasiassa kilpailuun liittyy yleensä vielä isi tai äiti, jotka yrittävät epätoivoisesti ehtiä maaliin ennen nuorinta kilpailijaa.

Nyt kun poju on aloittanut sormiruokailun, niin vaimo on kovasti pohtinut pitäisikö koira päästää sittenkin keittiöön. Olisihan se nyt kätevää, kun lattia puhdistuisi reaaliajassa. Olisi koirallekin lisäviihdykettä.

Tässä vielä video pojun ja koiran touhuista.