Isän syli on aina avoinna

Eilen käytiin pikkumiehen kanssa 10kk neuvolassa. Jotenkin vaan aina neuvolassa tuota kasvua hämmästyy, kun vertaillaan kehitystä edellisiin kuukausiin. Isänä olin myös ylpeä pojun taidosta napata muroja pinsettiotteella, sillä se sujui jo kuin vanhalta tekijältä. Jos omistaisin henkselit, niin olisi voinut vähän paukutella niitä.

Pikkuherran kasvua on jotenkin vaikea itse hahmottaa ja yleensä sukulaiset sekä kaverit huomaavatkin muutoksen parhaiten. Selailin tuossa läpi vanhoja kuvia alkuvuodelta. Hassua, että poju oli vasta ihan äskettäin todella pieni nyytti ja nyt hän on jo iso jässikkä. Pienillä pojilla on tapana kasvaa isoiksi, kuten joku hienosti sanoi.

Yhdestä asiasta olen erittäin onnellinen, vielä kelpaa isän syli ja siellä on turvallista olla.

Katselin vauvakuvia ja löysin tällaisen: Poju päivän ikäisenä sylissäni.

Pieni mies tykkää paljon läheisyydestä ja jos ei itse muista tarpeeksi sylitellä, niin hän tulee kyllä omatoimisesti paijailemaan. Välillä homma menee kyllä vähän riehumiseksi, ihan kuin pojulla olisi jo painiotteet hallussa.

Sylini on aina avoinna pojallemme, vaikka hän tuosta kovaa vauhtia kasvaakin. Toivon, että se myös säilyy näin koko elämän. Nyt nautin täysillä tästä ajanjaksosta, kun poju viihtyy kohtuullisen hyvin sylissä. Tulee vielä aika, kun kaikki muu kiinnostaa enemmän.