HöperöPöperö ja Äitipää

Äitipää: ”Otetaanko kaupungille mukaan vaunut vai kantoreppu?”

HöperöPöperö: ”Otetaanko mieluummin vaunut tällä kertaa?”

Äitipää: ”Olisin kuitenkin repun kannalla, se on tuossa eteisessä”

HöperöPöperö: ”Sopii sekin”

Äitipää: ”Otetaan sittenkin vaunut”

HöperöPöperö: ”Käy”

Lopulta istumme autossa matkalla kohti kauppaa ja vaimo kysyy otinko vaunut mukaan. Tajuan, että en muuten ottanut. Jotenkin vaan pääsi unohtumaan, kun poikakin oli kainalossa. Kysyin heti perään, että no otitkos sen kantorepun? Vaimo totesi sen jääneen sinne eteiseen. Do dii... Tähän sopisi tuttu lause ”miten meni noin niinku omasta mielestä?”

Kevään aikana ollaan huomattu, että vanhemmuus pehmentää aivoja. Asioita vain unohtuu, eikä muisti ole enää entisensä. En tiedä onko tästä höperyydestä enää paluuta, mutta toivotaan niin. Välillä on myös tilanteita, että kuulen vaimolta jonkun jutun ensimmäistä kertaa vaikka hän sanoo maininneensa siitä jo ainakin sata kertaa.

Vaimollakin on vastaavia piirteitä havaittavissa. Tulin kuluneella viikolla kotiin ja vaimo kertoi kuolettaneen maksukorttinsa. Miksipä näin? Hän oli käynyt tankkaamassa autoa ja mennyt sen jälkeen kauppaan. Kaupassa hän huomaa, että korttia ei ole missään. Lopulta hän palasi huoltoasemalle kysymään onko korttia tuotu kassalle, ei oltu. Tietysti sitten soittamaan sulkupalveluun, että kortti on nyt sitten hävinnyt. Kotona vaimo kuitenkin huomaa kortin olleen hänen housujensa taskussa, legendaarista.

Eräänä iltapäivänä kävi niin, että vaimo oli laittanut pojun tutit kattilaan keittymään steriloidakseen ne. Menin jossain vaiheessa sammuttamaan levyn ja nostin kattilan pois liedeltä, koska tutit olivat kiehuneet mielestäni jo aika pitkän tovin. Kävin jossain ja tulin takaisin keittiöön, tutit olivat taas keittymässä liedellä. Kysyin asiaa vaimolta, niin hän ei kuulemma muistanut oliko tutit olleet jo keittymässä vai ei. Vaimo vain totesi laittavansa tämän ”Äitipään” piikkiin.

Tekevälle sattuu, unohdin nimittäin itsekin yhtenä iltana mitä olin oikein tekemässä. Vaimo pyysi, että vaihdanko sillä aikaa pojun vaipat ja pistänkö unipussiin, kun hän lämmittää pojulle iltapuuroa ja laittaa meille siinä ohessa iltapalaa. Onnistuuhan se, tuumasta toimeen! Tulin kohta takaisin eteiseen, niin vaimo pytää uudelleen, että voisitko jo hoitaa homman? Kerroin jo vaihtaneeni, mutta vaimo kysyi heti miksi pojalla on edelleen päivävaatteet päällä. Erittäin hyvä kysymys…

Nyt tarvittaisiin äkkiä joku lastenkirjojen kuvittaja, sillä HöperöPöperön ja Äitipään seikkailut nimittäin jatkuvat vielä varmasti pitkän tovin.

P.S. Tultiin äsken mummilasta kotiin ja tajuttiin autossa, että pojun porkkanamuhennokset jäivät mummin jääkaappiin. Ei millään voi muistaa kaikkea :)