Ensimmäistä kertaa pallomeressä

Poju pääsi tänään elämänsä ensimmäistä kertaa kokeilemaan pallomeressä pulikointia. Aluksi pojun kasvoilta näki hämmennyksen, mutta ei mennyt kauaa, kun hän oli jo täydessä vauhdissa.

Uskon, että jokainen lapsi (ja aikuinen) rakastaa pallomerta, sillä sen pyöreiden ja värikkäiden pallojen vetovoimaa ei voi vastustaa. Muistan itsekin, kuinka parhaat pallomeret olivat aikoinaan laivalla ja McDonald’sissa. Pallomeri oli aina yksi reissun kohokohdista. Myöntääkö muuten kukaan, että olisi joskus ottanut yhden pallon matkamuistoksi? ;)

Poju ihmetteli aikansa isoa kasaa palloja ja päätti lopulta, että kaikki pallot pitää ehdottomasti saada reunan yli. Värillä ei selkeästikään ollut väliä. Ajattelin, että tässähän menee loppupäivä mukavasti pojun heitellessä yksitellen palloja reunan yli. Todellista hyötyliikuntaa, kun isäkin saa osallistua keräystalkoisiin.

Voikohan muuten jostain tilata kotiin oman pallomeren, eikö olisikin ihan huippu joululahjaidea? …Siitä se idea sitten lähti ja vaimo kiittää :)