Ehjää ja kaunista: Uni

Eihän siihen mennyt kuin 4 kuukautta ja 14 vuorokautta…

Herättiin aamulla vaimon kanssa klo: 5.00 ilman herätyskelloa. Hetken katselimme toisiamme ja tajuttiin, että pojuhan nukkuu vielä. Samalla tajusimme, että poikahan ei herännyt yön aikana kertaakaan. Nyt se siis tapahtui, ensimmäinen kokonainen ehjä yö! Heitettiin siinä aamutuimaan vaimon kanssa vielä yläfemmat asian kunniaksi.

Sinänsä huvittavaa, että nyt kun poika olisi antanut aamulla nukkua hieman pidempään, niin sisäinen kello kuitenkin herätti klo: 5.00. No toisaalta tällä aamurytmillä on menty jo pidemmän aikaa, niin eihän se mikään ihme ole.

Tosi siisti fiilis kyllä, että poju on jo niin iso. Toivotaan, että seuraavatkin yöt menevät samalla meiningillä. Taitaa iltapuuron maistelulla olla jotain pientä tekemistä asian kanssa.

Kului vain n. 4,5 kuukautta ja saimme taas nukkua, ainakin hetkellisesti. Aikaisemmat pari yötä on kyllä mennyt muutenkin mukavasti. Ensimmäiset heräämiset on hoitunut nimittäin vain tutin nostolla takaisin suuhun ja toisella kerralla poju on vasta herännyt syömään.

Ollaan tehty pieniä muutoksia meidän nukkumisjärjestykseen. Vaihdettiin vaimon kanssa sängyssä paikkoja ja nyt minä nukun lähempänä pinnasänkyä. Tämäkin rauhoitti meillä öitä, kun maito ei tuoksu ihan pojun vieressä.

Kylläpä unta osaa arvostaa taas ihan uudella tavalla, vielä kun saisi sisäisen kellon käännettyä vaikka tunnilla eteenpäin.