Bugaboo Buffalo Vaunuesittely

Asuimme noin kuusi vuotta sitten lähellä isoa lastentarvikeliikettä. Liikkeen lähellä oli myös tuttu autohuolto, johon vein auton eräänä kauniina päivänä huoltoon. Remontti hoitui odottaessa, joten kävin uteliaisuuttani piipahtamassa tuossa viereisessä lastentarvikeliikkeessä. Myyjä heti tarjosi apuaan, joten kyselinpä sitten jotain vaunuista. Siinä aikamme rupateltiin, niin olin pyytänyt tarjousta kaksista eri vaunuista ja tingannut kaupanpäällisiä. Myyjä lopulta kysyi, milloin vauva olisi syntymässä… Paljastuin, eihän me oltu edes vielä suunniteltu lasta. Minua ja myyjää hymyilytti asia, mutta olipahan nyt tarjous olemassa kaiken varalta.

Lastentarvikehankintojen pohdinta alkoi meidän perheessä varsinaisesti rakenneultran jälkeen, kun lapsi alkoi oikeasti konkretisoitua. Yllättäen vaimo alkoi etsiä omien hankintojen sijaan tavaroita tulevalle lapsellemme. Erilaiset verkkokaupat tulivat tutuksi myös minulle. Kun vuorossa oli lastenvaunujen hankinta meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun tajusin paljonko vaunut maksavat. Sillä hinnallahan ostaisin pojalle jo edullisemman luokan käytetyn henkilöauton.

Tutkin paljon myös käytettyjä vaunuja netistä, mutta niiden hinnat eivät olleet juurikaan uutta edullisempia. Alun perin pohdimme Bugaboo Buffaloiden sekä Emmaljunga Super Viking mallien väliltä. Päädyimme lopulta hankkimaan Bugaboo Buffalo –vaunut, koska niiden ulkonäkö miellytti eniten silmäämme.

Ainut harmi, että Bugaboita oli liikkeessä hypisteltävänä ainoastaan Helsingissä vaikka eihän meiltä kauaa sinnekään autolla hurauta. Olimme viime kesänä käymässä kavereiden luona Tukholmassa ja siellähän Bugaboo vaunuja on myynnissä melkein paikallisissa R-kioskeissakin. Pääsimme nyt käytännössä testaamaan eri vaihtoehtoja Bugaboo vaunuista ja kokeilemaan näitä Buffaloitakin. Kun myyjä esitteli lisävarusteista mukitelineen, tiesin että LattePapan perheen vaunut olivat löytyneet. Mutta sitten itse käyttökokemuksiin:

 

Bugaboo Buffalo Kokemuksia

Plussat:

+ Ulkoisesti tyylikäs suunnittelu, ei mitään ylimääräisiä härpäkkeitä.

+ Ulkonäköä voi muokata mielensä mukaiseksi eri kangasvaihtoehdoilla ja lisävarusteilla.

  • Itse tilasimme seuraavat lisävarusteet: Kesäkuomu, istuinsuoja, mukiteline, lämpöpussi sekä Maxi-Cosi autoistuinadapterit. Lisäksi teetimme ompelijalla turvakaareen ja aisaan konjakin värisen nahkajäljitelmä suojan

+ Säädettävä helppokäyttöinen aisa

+ Isot kääntyvät etupyörät

  • Kulkee talvella meidän metsäteillä loistavasti sohjossa, lukitsemalla etupyörät kulku sujuu kelissä kuin kelissä. Kauppakeskuksissa ja ahtaissa tiloissa kääntyvät etupyörät ovat puolestaan mainiot

+ Umpikumiset renkaat

  • Ei tarvitse olla pumppaamassa, eivätkä voi puhjeta

+ Koppa helposti irrotettavissa

+ Jämäkkä jalkajarru

+ Kääntyvä ja irrotettava kantoaisa

  • Helpottaa lapsen laittoa vaunuihin

+ Hoitolaukun koukut valmiina rungossa

+ Hyvä jälleenmyyntiarvo

  • Käsittämätöntä, kuinka paljon näistä maksetaan nettikirpputoreilla

+ 2+1 vuoden takuu vaunuille, 2 vuotta kaupasta ja rungolle extra vuosi Bugaboolta.

Miinukset:

- Kasaamiseen sai ensikertalaisena tuhrattua paljon aikaa

- Melko painava runko

  • Tuntuu kun nostaa autoon, toisaalta näin on kaikissa jykevimmissä vaunuissa

- Vaunukopan kanssa vie paljon tilaa autosta

  • Onneksi vaunukopan voi tarvittaessa purkaa tai pakata erikseen

- Hetki kesti hahmottaa, että takapyörät ovat leveämmällä kuin itse muu runko

- Lapsen on kuulemma helppo nakertaa kantokaaren pehmustetta

  • Materiaali on helposti lohkeavaa, joten kantokaaren suoja kannattaa hankkia

 

Vaunujen hankinta:

Suomessa Bugaboon vaunuja myy muutama lastentarvikeliike Helsingissä.

Itse päädyimme tilamaan vaunut hollantilaisesta verkkokaupasta, sillä sieltä ne saa lisävarusteineen noin 300€ halvemmalla, kuin vastaava setti Suomesta. Vaunut tulivat kätevästi lähipostiin ja toimitusaika vaunuilla oli noin kolme viikkoa tilauksesta. Hollannista tilaaminen on niille hyvä vaihtoehto, joille englanniksi asioiminen ei ole ongelma ja jotka arvostavat edullisempaa hintaa samasta tuotteesta. Ratasosasta tulee varmasti myöhemmin juttua, kunhan poika kasvaa.

Halusin vielä tehdä teille pilke silmäkulmassa tällaisen esittelyvideon, jolla voitte sitten vakuuttaa puolisollenne Bugaboo Buffaloiden erinomaisuutta, mikäli he vielä epäröivät hankintaa jostain syystä. Saa jakaa :)